keskitalven kirouksiin kuuluu se, että syödään kindermunia ja ihan vitusti kiiwejä ja ettei osata nukkua enää oikeisiin aikoihin. ne huutelevat, että "sä oot sekasin" ja yritän vastata että ei, en minä, vaan Rytmi. Rytmi, se on minun heikkouteni, se on se joka on sekaisin. jospa vaan voisin, niin kääntäisin tämän kaiken ylösalaisin. niin, että väärinpäin olisi taas oikeinpäin ja kaikki kuin vuosia sitten. mutta siinä kohtaa tulee vastaan ongelma. se, että rytmi on heikkouteni. ja yöt rakkauteni. se, että niin paljon kuin minä vihaankin tätä, niin samalla en tahtoisi luopua tästä mistään hinnasta.

valokuvista heijastuu seinään hopeisia neliöitä.
yllättävää, kuinka yksin jäädessä se musertaa.

kylmät ja tärisevät kädet. kauniita sanoja, katseita ja paljon kahvia. ja naurua, niin, naurua ja väsymystä. pitkiä iltoja ja pitkiä aamuja. sun pitää jaksaa enää viikko, enää viikko.

"menisit kotiin nukkumaan"

se viha, joka kuohuu syvällä sun sisimmässä. joka vavisuttaa sun ruumista, saa aikaan oksennusrefleksin ja sumeat silmät. se viha, joka pyrkii ulos kehosta kyynelkanavia pitkin. ja jonka kohde olet vain ja ainoastaan sinä itse.