se on varmaan se mehu. ristiinreagoin allergioineni ja menin siitä aivan tukkoon. vaikkei mulla yleensä tällasta ole. tai ensin se taisi olla vain 'pala kurkussa', mutta nyt hengittäminen on jo huomattavasti raskaampaa. pitää nähdä vaivaa, että saa nieltyä ja oksennusrefleksi puskee päälle. ja join tietysti lisää mehua, huuhtelin allergialääkkeenikin alas sillä, tavallaan ironista. niin mä sitten istun tässä, kun en uskalla nukahtaakkaan. sillä mitä jos mä en enää heräisi. avaisin vain silmät juuri sillä tukehtumisen hetkellä, putoaisin lattialle ja sätkisin vimmatusti hetken, käsien huitoessa ympäriinsä. mulla ois silmät lautasen kokoisina ja täynnä kauhua. hyvällä tuurilla pääsisin rappukäytävään saakka. tai suoraan parvekkeelta alas.

luovutin

(oikeasti jo ajat sitten)

vasemmalla tuhkakuppi ja oikealla nippu papereita. tänään kädessä mulla on isän ensimmäinen kello, jonka paksu nahkaranneke on niin vanha, että pelkään sen pian katkeavan. kullatut viisarit näyttää kahta minuuttia vaille kuutta, ja kai se kaksi kertaa vuorokaudessa onkin oikeassa, mutta muuten siihen ei ole luottamista. tämä parvekkeen lattia on menneiltä yhä täynnä tuhkaa ja tahroja enkä jaksa siivota. nyt kai alkaisi viimeinen rutistus ja mulla on paljon, mitä miettiä.

minä olen se johon tukehtuu, ellen itse niin sitten joku muu. vaikka kävelenkin ananas kainalossani katujen yli, tosin että silloinkin ylitän sen väärästä kohdasta. en siitä missä asfalttiseeprat juoksevat pakoon autoja. vaan jostain muualta missä joutuu itse juoksemaan pakoon niiden valoja. sillä tämä ei ole mikään unelmienurbaanisafari.

linnut visertää niin lujaa etten saa unta ja mietin jäiköhän ikkuna siltikin auki. vaikka mun pitäis olla onnellinen niiden onnesta ja ilosta. niin ja keväästä. ei sillä ettäkö uni olisi muutenkaan ystäväni. (ikkuna jäi auki)

miekkaillaan mehupilleillä ja herätään aamulla hampurilaiset lattialla. pahinta ja parasta tässä aamussa on yksinäisyys. kukaan ei pelasta miltään. et sinä, enkä minä.

alisuoriutumisesta

vituttaa kun aivot eivät toimi ja tässä vaiheessa sille ei oikeasti ole enää varaa. saa kuunnella säälikehuja vanhemmilta, vain koska niiden kuuluukin sanoa niin. itse tietää ja näkeehän sen niiden ilmeistä, että kyllä se kaikki vaan oikeasti on ihan päin vittua. eikä se tieto siltikään riitä, sillä on toivonkipinä. se on se jonka vuoksi pettyy. kumpikohan pettyy tänävuonna pahemmin, minä vai äiti. olisikohan se minun vuoroni tällä kertaa.

en osaa aloittaa, enkä oikein lopettaakkaan. useimmiten vain yllätän itseni keskeltä. ilman alkua tai loppua. voisin nyt käpertyä takaisin.

tiedän, että

se silittäisi selkää ja sanoisi ettei hätää, jos vain _____________

mutta kaikkihan tietävät, että jossittelu on turhaa

silmissä vilkkuu ja välkkyy pian sokeripalani pyörii ellen istuudu. raapsraapsraaps, huomenna olen ihottumahirviö jotai ei enää tunnisteta. ja pumpumpum, mietin, että jos enää edes näen kofeiinia niin sydän hyppii yhdelläjalalla ulos rinnasta ja silmäni kääntyvät vähemmästäkin väärinpäin käsien juostessa karkuun. missä on stressijäätelö eikun sekin on vain liian kylmää ja äklömakeaa, en tahdokkaan. nielen haukotuksentapaisen takaisin sinne mistä se tulikin, sillä nyt ei ole sen aika, ja eihän kehoa edes väsytä, mutta mieli laahaa muillamailla. joskus puoli kolmen jälkeen löydän itseni kävelemästä ympyrää ja hokemasta "tarviin lisää heikkouksia, tarviin lisää heikkouksia, tarviin lisää heikkouksia" ei sillä, etteikö niitä olisi pullollaan tämäkin hetki. asioiden viimetinkaan jättäminen. unirytmin ja keskittymiskyvyn puute. mutta sssh, eihän niitä toki saa kertoa. tarvitaan leikkiheikkouksia, kuten aamu unisuus, jotka eivät heikkouksia olekkaan vaan väärinpäintotuuksia. pitäisiköhän laittaa valot kiinni etteivät muut ihmettele, vastapäätä ikkunat ovat pimeinä. rappukäytävässäkin aukeaa ovi ja kurkistaisin postilaatikosta, niinkuin naapurinmummo, ellen pelästyisi öistä kulkijaa niin paljoa. 1345 sanaa eikä siltikään tarpeeksi, milloin muka olisi. no ei ainakaan tänäyönä. pakko jaksaa vielä.

maanantaina mukaan tarttui:
-hiusväri
-kolme elokuvaa (kympillä)
-kofeiinitabletteja
-25 arkkia tarrapaperia
-kansio portfoliolle
-ananas

en malta odottaa, että tulee koko kevät ja pääsen taas tarrailemaan ja etteivät tennarit kastu vaikka pohjissa olisikin reikiä. sataa taas ja tahtoisin osata piirtää savukiehkuroita niinkuin parvekkeella. kyllä sitä ihminen muutakin tarvitsee kuin rauhaa ja piippulakuja.

tacosipsejen tuoksua tyynyllä, hyi

kerrottakoon, että pelkään menneisyyden toistavan itseään, tai kyllä salaa olisin iloinen, jos se tekisi sitä. silloin voisi saada uuden mahdollisuuden. ehkä. olen taas alkanut unohtelemaan. tänään en jaksa hienostella, sillä aamupäivä on ollut niin outo. ja sateinenkin. sadesäällä ei hienostella! muistuttakaa minua, että apteekista pitää ostaa buranaa. suunnittelen syöväni kymmenen nugettia. ristiriitaisuuteni on kärjistynyt viimeaikoina, en tiedä onko se hyvä vai huono, vaiko sittenkin stressiä. ssh, pisarat ikkunalaudalla kuulostavat koputukseltasi