öisin päiväunia

silmissä vilkkuu ja välkkyy pian sokeripalani pyörii ellen istuudu. raapsraapsraaps, huomenna olen ihottumahirviö jotai ei enää tunnisteta. ja pumpumpum, mietin, että jos enää edes näen kofeiinia niin sydän hyppii yhdelläjalalla ulos rinnasta ja silmäni kääntyvät vähemmästäkin väärinpäin käsien juostessa karkuun. missä on stressijäätelö eikun sekin on vain liian kylmää ja äklömakeaa, en tahdokkaan. nielen haukotuksentapaisen takaisin sinne mistä se tulikin, sillä nyt ei ole sen aika, ja eihän kehoa edes väsytä, mutta mieli laahaa muillamailla. joskus puoli kolmen jälkeen löydän itseni kävelemästä ympyrää ja hokemasta "tarviin lisää heikkouksia, tarviin lisää heikkouksia, tarviin lisää heikkouksia" ei sillä, etteikö niitä olisi pullollaan tämäkin hetki. asioiden viimetinkaan jättäminen. unirytmin ja keskittymiskyvyn puute. mutta sssh, eihän niitä toki saa kertoa. tarvitaan leikkiheikkouksia, kuten aamu unisuus, jotka eivät heikkouksia olekkaan vaan väärinpäintotuuksia. pitäisiköhän laittaa valot kiinni etteivät muut ihmettele, vastapäätä ikkunat ovat pimeinä. rappukäytävässäkin aukeaa ovi ja kurkistaisin postilaatikosta, niinkuin naapurinmummo, ellen pelästyisi öistä kulkijaa niin paljoa. 1345 sanaa eikä siltikään tarpeeksi, milloin muka olisi. no ei ainakaan tänäyönä. pakko jaksaa vielä.