tämä

torstaina mut määriteltiin, mä annoin sille oikeuden siihen. ja niin, kyllä mä pidän siitä, enkä mä halua juosta pois, vaikka se on aina ollut ainoa asia minkä mä osaan. tämä on se mitä mä en osaa, tää ja tunteet. toisaalta täähän on salaisuus. salaisuus jonka kaikki tietää.

ha ha ha

ei naurata

kyllä mä opin vielä

ehkä tää sittenkin toimii
(välillä on kauneinta koskaan
ja välillä kauheinta)
mä en saa menettää sydäntäni

kun iskee ahdistus ja epäilys ja vitutus ja pelko ja kaikki muu turha, kaikesta. se musertaa, puristaa sisuskaluja ja saa selkärangan solmuun. se saa mut pidättämään hengitystä samalla kun se hiipii oksennuksena kurkkuun, saa jalat tärisemään ja ihon kananlihalle. missään ei ole hyvä. tämä ei ole hyvä. se ei-mikään mikä nyt meidän tahdostamme on ei ole hyvä. (eikä se ole hyvä vaikka se olisi mikään. koska onhan se silti mikään, mutta mikä se mikään on, sillä minä en tahtonut että mikään saa nimen.) ja mä tiesin kyllä että näin käy. mä tiesin kyllä etten mä osaa. kaikki se oli hetken kuitenkin kaunein vale koskaan. tai ehkä jopa totuus. kutinaa vatsanpohjalla, sormet silittämässä selkääni ja juoksemassa pitkin käsivarsia, nenät vastakkain ja huulet kaulallani. ja sitten se iskee ja mun tekee mieli paeta.

harmi, etten mä osaa kirjoittaa enää kun siitä yhdestä
harmi, että se on niin hellä
harmi, että mä itse ahdistun itsestäni
harmi, että mä sanon harmi, että
sillä ei tässä sinänsä mitään harmiteltavaa olisi

salaisuus: kaakaopoika juo oikeasti enimmäkseen teetä

ja me suudeltiin tampereen yllä, parhaimmalla näköalapaikalla spottivalossa, eikä huomattu kun muut katsoivat vierestä ja poliisit saapuivat alas. sanoin, että haluaisin kameran, jotta saisin ikuistettua sen maiseman ja se vastaa virnistäen "ihan niinkun sä tätä muka unohtaisit". kun me lähdettiin mä silitin kuollutta lokkia.

"mä tykkään susta"

niin se sanoo. tiedän mitä mun pitää tuntea, tiedän mitä mä haluan tuntea, mä tiedän mitä mä tunnen ja se ei oo vielä se. tai ehken mä vaan tunnista. niinkun en aiemminkaan. sillä ehkä mun täytyy opetella, opetella tuntemaan ne tunteet, eikä piiloutua vain fyysisten reaktioiden taa (mun vatsaan sattuu ja sisällä kiemurtelee jotain, mistä mä en tiedä). tässä on kuitenkin jotain erilaista. jotain ristiriitaista. minä, ristiriitojen kuningatar olen nyt löytänyt vertaiseni. ja se on tämä tilanne.