helsingin sanomien sivujen rapistessa korvissani mietin,
minä sekoitan usein unen todellisuuteen
viimeksikin ensin luulin, että kaikki on totta
mutta sitten äitini sanat hakataan takaraivooni
"missä kamoissa sä oikeen oot, kun tollasta selität"
niin aivan, se siis olikin vain unta, kyllä juu
elin siinä uskossa aika pitkään
tähän päivään saakka, sillä tänään sain tietää,
kaikki tosiaankin oli totta
en tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa
ei mitään vakavaa, vain huvittavaa tai pelottavaa ehkä sittenkin
kuinka hatara ja manipuloitavissa ihmismieli onkaan
(minun mieleni)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
joo, mä tiiän et on varmaan vittumaista ettei ite pääse mihkää ja sit mä kehtaan kitistä. mut joo, sori siitä.
VastaaPoistakyl se motivaatio sielt tulee sitte ku on tullaksee ja sitä ootellessa. kyl mä jaksan.
+ tähän vielä, kirjotat oikeen hienosti.