öisin päiväunia

elämä kävi karaten jatkokurssin ja potkii nyt uusilla taidoillaan suoraan päähän. hiphei niin se potkii, potkii, potkii rautakärkisillä maihareilla. kierros on käyty, nyt itketään taas pohjalla. mikään en toimi. hukuin, hukutin, hukkasin, tai ehkä hukka söi minut sittenkin. en tiedä. huomenna ostan kuitenkin onnea, tilaan sitä suoraan kotiovelleni, sitten hykertelen onnesta edes sen pienenpienen hetken. (ennenkuin saadaan huudot siitäkin [tästä kaikesta] hyvästä [ja pahasta]) mutta vittu minä olen sen pienen hetken ansainnut. vai olenko sittenkään. ja minä tiedän kyllä ettei se niin toimi ja ettei sitä niin vain saisi. mutta elämä, odota vaan kun mä löydän ne mun rautakärkiset maiharit, sillon sä vielä kadut.