öisin päiväunia

ulkona on pakkasta niin paljon, että sormet jäätyvät tunnottomaksi ennenkun on ehtiny polttaa kolmasosaakaan tupakasta. räystäältä roikkuu jättisuuria ryppäitä jotain jääpuikkojen ja jäävuorien väliltä. silti mulla on jotain, mikä lämmittää. se on sanoja ja halauksia ja katseita ja se on tunne. ehkä se on myös luottamusta, tai niin mä vähän luulen. se on sitä, että annetaan kaikki ja se on sellaista vahvuutta, jota mä en itse osaa. sitä, että ollaan vahvimmillaan juuri silloin, kun ollaan kaikkea muuta kuin vahvoja. sitten yhtäkkiä, vähän niinkuin liisa ihmemaahansa - mä putosin oman pääni sisään, enkä päässyt pois. eikä sinne kadota koskaan oikealla hetkellä.