ulkona paistaa aurinko ja meidän keittiö on kauneimmillaan. mä oon hytissyt viimeisen vuorokauden umpijäässä, eikä keskellä yötä ollut oikea aika etsiä villasukkia. en tosin tiedä miksi se tuntui niin väärältä. "mut sä oikeesti hytiset kylmästä." kauheinta on, kun samaan aikaan mulla on parasta. ja silti hetkittäin kaikki päin helvettiä. ja kun ei osaa puhua, niin alunperin pienet asiat saa isot varjot. tavallaan salaa mun tekee mieli taas paeta. tavallaan mä en voi, en edes oman pääni sisään. enkä täältä. koska mä välitän. ja se tuntuu karmeimmalta silloin kun on yksin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
kirjotat kauniisti ♥
VastaaPoistakiitos (:
VastaaPoista