millä mä saan sen unohtamaan muun. tuntuu liian pahalta eikä sille voi mitään. mä en voi sille mitään, eikä se voi itselleen. ainakaan nyt, ainakaan vielä. sattuu niin paljon katsoa kun toinen kärsii. enkä mä tiedä mitä mun pitäisi tehdä. miten olla tai reagoida. tavallaan kun tiedän läsnäoloni satuttavani sitä lisää. se tuntui hetken siltä kun mun kosketus ois polttanut ja katse tappanut. sillä ilman mua se ei olisi tässä tilanteessa, taas. se on yksi rohkeimmista ketä mä tunnen, yksi vahvimmista ja sinne se katosi. oman päänsä sisään.
syvälle. ehkä mä tavoitan sen katseen taas ensiviikolla. ja mun huominen on sun, pyytämättäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
say love, say hate, say hi