tiistai-iltaisin myynnissä pakomatkoja siihen parempaan todellisuuteen

28.6.2011

oksettava elämä
eikä kukaan silitä
siivet kasvatti klo

3 kommenttia:

  1. aava29. kesäkuuta 2011 klo 0.49

    antaisitko mun silittää, jos tulisin käymään?

    VastaaPoista
  2. hildur katarina limén30. kesäkuuta 2011 klo 22.04

    Saako kysyä miksi oksettava elämä? :c

    Hmm, ihanaa kuulla, että joku tietää edes vähän miltä musta tuntuu. Mulla on sellainen tunne, ettei kukaan oikein ymmärrä eikä tajua enkä osaa selittää sen paremmin. Kaikki asiat pysyy mun sisällä tai sitten ne purkautuu aggressiivisesti ulos, holtittomasti, niin etten ymmärrä itseäni, sitten sulkeudun lisää ja kiukuttelen, vittuilen ei kai sen aggressiivisemmin käytännössä mikä on hyvä.

    Haluaisin paljon asioita ja vaikuttaa siltä, että jaksan jatkuvasti vain ajatella ja kirjoittaa kaikesta siitä, mitä haluaisin ja toivoisin ja mikä olisi ihanaa kivaa upeaa loistavaa mahtavaa etc ja unohdan kokonaan, että mitä tällä hetkellä on. Mistä asioista voi nauttia yms yms, perusjuttuja. Olin "stressaantunut" kun opiskelin kesälukiossa ja päivät meni miten meni. Nyt kun oon melkein 9h töissä ja pääsen sieltä vasta kuuden aikoihin. Ja samalla pitäisi sitten lukea kirjotuksiin ja yrittää elää omaa elämää tässä omassa uudessa asunnossa. Plus otin tänään lisää töitä. Oon nyt museossa töissä ja aikaisemmin oon ollut lehdessä töitä ja nyt taas otin hoidettavaksi kaksi juttukeikkaa ja yritän sitten vaan saada hoidettua molempia samaan aikaan. Mulla on työt 9:30-18:00 ja tiistaina olisi 11:00 lehdistötilaisuus ja mietin miksen omista samanlaista kellosysteemiä kuin Hermionella on. Sitten onnistuisin hoitamaan kaiken, päällekkäisyydetkin. Nyt vasta onkin kaikkea ja en kesälukioidessa ehtinyt yhtään tajuamaan, että silloin kaikki oli suht hyvin ja olisi pitänyt nauttia kaikesta enemmän ja edes laittaa tämä asunto kuntoon. (lähes kaikki tavarat on vielä laatikoissa)
    Ja niin katoavat kaikki seikkailut. En tiedä, ei vain ole voimia. Ja sitten niitä ei vain ole ja en saa tehtyä mitään. Se on todella surullista ja masentavaa. (Anteeksi tämä tunnepurkaus tähän. Mun piti alunperin kirjoittaa blogiin kaikesta mutta sitten huomasin sun kommenttisi ja tulikin kirjoitettua tänne ihan liikaa kaikkea. Ei tarvitse sanoa mitään eikä mitään, helpottaa kun saan vain kertoa)

    Mutta toisaalta, eikö tavallaan ole loistavaa olla yhtään mitään ja sitten taas kaikkea? Toisaalta jos ne vaihtelee, niin ei kai se ole kovin hyvä asia. En tiedä. Ehkä pitäisi olla molempia samanaikaisesti, ei mitään ja kaikkea. mitä tarkoitat sillä, että olet kuin tuuliviiri?
    Mitä sinä haluaisit tehdä ja mitä suunnitelmia sinulla nyt on? Anteeksi, jos ahdistan kysymyspaljoudella.

    Kiitos kun sanoit tuon mitä sanoit. Olen todella iloinen sanoistasi. Kiitän kovasti.

    Mitä sinulle kuuluu, miten olet voinut ja miten kesäsi on mennyt?


    ((((aaaa tuntuu että kommenttini on täysin typerä, en jaksa lukea sitä enää uudelleen vaan lähetän sen nyt vain!))

    VastaaPoista
  3. runa1. heinäkuuta 2011 klo 3.52

    niin, silittäisinkin sitten.

    VastaaPoista

say love, say hate, say hi

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)