tiistai-iltaisin myynnissä pakomatkoja siihen parempaan todellisuuteen

4.7.2011

minä en tahdo nukahtaa, sillä en tahdo herätä. en huomiseen, en siihen painajaiseen, jota on odotettu tasan vuosi.  jos nukahdankin, herättäkää vasta keskiviikkona. tai antakaa nukkua ikuisesti.
siivet kasvatti klo

2 kommenttia:

  1. hildur katarina limén4. heinäkuuta 2011 klo 14.02

    Tiedän tuon tunteen kun ei halua mennä nukkumaan, koska silloin aamu koittaa nopeammin. En tiedä onko tuo ihan sama asia, mutta uskon ymmärtäväni. Saanko kysyä, mikä on tuo painajainen, jota on odotettu vuosi? Mitä tapahtuu?
    Kyllä sinä selviät. Asiat menevät omalla painollaan niin kuin niiden kuuluukin mennä, niin uskon. Että kaikki järjestyy. Lopussa kaikki on hyvin, jos kaikki ei ole hyvin, silloin ei ole loppu. Haluan uskoa niin. Voimia paljon sinulle <3

    Hmm niin, no se on totta, että patoaminen pahentaa vain. Mutta toisaalta tuntuu välillä tarpeettomalta päästää asioita ulos holtittomasti, entiedä.

    Niin, kiitos sanoistasi ja rauhoittelustasi. Kyllä kaikki järjestyy. Ainakin tuo työ siellä museossa missä en tykkää olla, opettaa sen, mitä todella haluan tehdä. Kirjoittaminen ja juttujen tekeminen tuntuu nyt todella mukavalta ja helpolta ja kaikkea, kun ei vain tarvitse istua siellä museossa ja selittää ihmiselle ja olla ihmisille mukava ja kiva palvelualtis ja hymyillä ja jaksaa seistä ja olla tarkan aikataulun alla.

    Se on ihan ymmärrettävää, että epämiellyttävät tunteet oksettavat. Ja vielä ymmärrettävämpää on se, että tuntuu ettei välillä tunnu miltään ja kaikki romahtaa. Luin, että pääsit opiskelemaan jonnekin jännittävään paikkaan, ehkä se tuo säännöllisyyttä tuohon, ehkä se rauhoittaa? Musta se paikka, mitä nyt fb:stä luin,vaikuttaa ihanalta, ihanalta päästä opiskelemaan jotain sellaista mielenkiintoista.
    Mutta hmm, eikö se ole ihan mukavaa, että sun äitisi huolehtii, haluaa auttaa? Hehee, ja tuosta "niinkun en iso ihminen itse osaisi hoitaa asioitani", mun äitini soitti eilen mun työnantajalle, että en pääse töihin. En vaan itse kyennyt soittamaan ja sanomaan yhtään mitään. Äidillekin soittaminen oli kovin hankalaa. Hankalaa sanoa, että nyt sattuu vatsa ja nyt itkettää niin paljon, etten pysty menemään sinne vain.
    Hmm, onko sulla jotain ongelmia nukkumisen kanssa vai miten..?

    Oi kuulostaa suloiselta tuo sinun taksikyyti. Ehkä tekemättömyyden voisi hiljalleen hivuttaa siihen, että tekisi jotain pientä ja kivaa? Hmm en tiedä, tuntuu taas että tämä kommentti on vailla päätä ja häntää ja kirjoitan mitä sattuu ja sanon sopimattomia tai kysyn kurjia asioita ja kaikkea.

    Tämä päivä on mennyt paremmin, kuuluu Samuli Putroa ja kirjoittamista.
    Miten oma päiväsi on mennyt? Miten olet voinut?

    VastaaPoista
  2. Sanna8. heinäkuuta 2011 klo 15.46

    painajaiset ei ikinä ole niin kamalia kuin luulee. ne menee ohi. Voimia!

    VastaaPoista

say love, say hate, say hi

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)