ensimmäinen päivä

mä en pysty ymmärtämään sitä, että on joku joka välittää. ja joku josta välittää. mä en pysty ymmärtämään sitä edes silloin, kun mun tärisevät kädet silittää ääriviivoja sen ihoon lauantaiöisin tai sunnuntaiaamuisin. en tänäkään aamuna. ehken milloinkaan. päivä alkaa valjeta, kello lähenee jo kahta ja muut ovat hereillä. mutta me ei olla noustu sängystä kertaakaan. sen kasvot ovat siinä niin lähellä omiani, etten näe mitään oikein kunnolla. silitän sen parransängen peittämää leukaa ja yritän painaa tämän näkymän verkkokalvoilleni. siitä ois saanu täydellisen kuvan.

mulla on hyvä olla, vaikken ymmärräkkään miten joku voi olla niin hyvä, miten jossain voi olla niin hyvä. siinä. olla vaan, silittää hiuksia ja kaulaa. piirtää sormin ympyröitä sen selkään. kerrankin huomaan, ettei mulla oo mikään kiire pois.