öisin päiväunia

(mun cv:ssäkin se lukee; sopeudun nopeasti uusiin tilanteisiin blablabla.) mutta oikeasti mulla kestää totutella. ensin seuraan, ja sitten taas yksinoloon - vaikka sehän oli se minkä mä osasin parhaiten, ja sitten uudelleen seuraan. niin, yhtäkkiä pelottaa taas. miksi mä aina etsin ja odotan. jopa unissanikin. eikö mun pitänyt olla se kärsimätön nyt-nyt-nyt. ehkä sille on syynsä miksi mä niin harvoin herätessäni muistan niitä uniani. (niin ja miksen mä löydä.) mä kuljen nyt autopilotilla. tää on taas tätä. meijän katolta putoilee jäävuoria, siinä pihalla on kelta-punaset "älä-vittu-kävele-tästä-tai-kuolet" -nauhat.