torstaisin, aamuyöstä, kun toinen on sulle liian hyvä ja hellä ja kaikkea. liian läsnä. se laukaisee jotain, shokkitilan tai paniikkikohtauksen. mä en oo tottunu mihinkään tästä. mä en ole tottunut siihen että mua pelottaa välittää. mä en oo tottunu siihen että se r-sana tuntuu oikealta. enkä etenkään siihen, että musta välitetään. tai huolehditaan. ei sen, että musta välitetään pitäis tuntuu väärältä. ei sen pitäisi tuntua väärältä, että on heikko. heikompi.
tän aamu(päivän) pitsasta (6e, alakerrasta) on jäljellä vielä puolet, eikä se ollukkaan niin hyvää. se sama paha olo kaivertaa yhä herätessäkin sisällä, miksei se mene pois. ja miks sun pitää lähteä sinne helvetin kauas. ja mä en enää tiedä, ehkä tää on sittenkin vaan darra. tai sitten ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
say love, say hate, say hi