tiiättekö te, kun avaatte viilipurkin ja sen viilin pinnalla on sellainen kaunis, tasainen mattakerros. sellanen mitä ei tee mieli rikkoa. sä ootat pitkään, henkeä pidättäen sitä hetkeä ja lopulta lusikalla rikot sen kerroksen. siinä samassa koko sen hetken taika katoaa.
eilen, ensimmäistä kertaa koskaan elämässäni mulle lankes se osa. "jäin taakse" ja ilmeisesti myös "odotan palatessa". ja niin, kyllä mä tiedän, että se on totta. saattaa olla ensimmäinen kerta, enkä tiedä miksi, mutta taaksejääminen ja palatessa odottaminen ei tunnu mun jutulta. siinä on jotain, mikä särähtää korvaan. ja silti, se on mun osa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
say love, say hate, say hi