laho

latvasta. musta tuntuu ontolta. se varmaankin johtuu siitä, että nyt on yksin ja on liikaa aikaa ajatella. osittain ainakin. tässä ei oo enää varaa mennä takapakkia. mä en halua että sulle käy niin. enkä mä anna sen tapahtua. samalla ehkä kuitenkin vähän pelottaa mikä toisen päässä myrskyää. mutta sen on pakko myrskytä nyt, tiiän kyllä. samalla mä koen uusia tunteita ja ymmärrän uusia asioita. ne pelottaa, ne on lopullisia. ne saa mut tuntemaan oloni heikoksi ja huonoksi. viimein mä nimesin viimein myös sen yhden tunteen, se mitä on ollut vaikea käsitellä viimeaikoina, sen mistä ei muille puhuta. oikeastaan mä en edes ole ymmärtänyt sitä aiemmin. mutta sen nimi on itseinho. ehkä jopa viha. mä toivon, että tää on vaan kesäaika, tää on siks erilaista. mulle voi tulla taantumista, mutta mä en salli sulle samaa. ehkä mä myös pelkään, että sä muutut. kyllästyt. tai tajuat etten mä ookkaan se. Se. ehkä mä myös pelkään etten tunnekkaan tarpeeksi itseäni tunteakseni jonkun muun. tuntuu aika vitun paskalta kaivata.