viimekerrasta on aikaa

enkä minä oikein osaa sanoa nyt mitään kaunista

viikonloppu oli upea, paitsi sunnuntai ei
kaunis perjantaiyö länsirannikolla ja tuntemattomia mukulakivikatuja
lauantaina jäähyväiset
heille, jotka lentävät vuodeksi pois täältä
(heille, joille olen kateellinen)

tänään minulla alkoivat työt
työt, eli rutiini, rutiini ja sitoutuminen
kaikki se, mitä minä en osaa, tahdo
(enkä uskalla)

"kyllä minuakin kiinnostaa posliinimaalaus, mutta en minä silti siitä ammattia voi saada. ja kyllä sun isäkin keräilee postimerkkejä, mutta sekin tietää ettei sillä itseään elätä. sun pitää koittaa ymmärtää tosiasiat."  näin valistettiin taas tulevaisuudesta(ni)

8 ♥

minä päätän mistä täällä maristaan

saako jo sanoa, että syksy on täällä

sillä aurinko ei enää lämmitä ja sade piiskaa peltikattoja

saahan jo alkaa käyttää villasukkia

ja surkutella sitä, ettei omista sopivia kumisaappaita

saanhan jo haudata kesämuistot vanhaan kenkälaatikkoon

niin, että voin kaivaa ne taas esiin keskitalvella hymyssäsuin

hei, onpa hauska nähdä taas,

minä olenkin jo kaivannut sinua, syksyni

sitten sitä mietitään miksi miksi -sanassa on

katala koo

kiusaava äs

ja kaksi piikikästä iitä

mutta silti niin kovin mukava äm alussa hämäämässä

useimmiten koko kaameutta täydentää syyttävä kysymysmerkki

mutta kun minä en tiedä

-mitenniin, miksi et?

unen ja valveen rajamailla

helsingin sanomien sivujen rapistessa korvissani mietin,
minä sekoitan usein unen todellisuuteen
viimeksikin ensin luulin, että kaikki on totta
mutta sitten äitini sanat hakataan takaraivooni
"missä kamoissa sä oikeen oot, kun tollasta selität"
niin aivan, se siis olikin vain unta, kyllä juu
elin siinä uskossa aika pitkään
tähän päivään saakka, sillä tänään sain tietää,
kaikki tosiaankin oli totta
en tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa
ei mitään vakavaa, vain huvittavaa tai pelottavaa ehkä sittenkin
kuinka hatara ja manipuloitavissa ihmismieli onkaan
(minun mieleni)

välillä huomaan, että

minä odotan häntä, joka silittäisi niskaani

ja kuiskaisi "sinä olet kaunis aamuisin"

sillä huomenna ylistetään tuntemattomien joukossa ikuista rakkautta

vaikka salaa minä suojaan sydämeni tinakuorella

why is a raven like a writing desk

eilen oli Pikkuprinsessan syntymäpäivät,
se tarkoitti mozzarellapizzaa ja elokuvia liian myöhään illalla
eilen minua myös vakavissaan syytettiin narkkariksi,
sillä en jaksanut olla enää kotona, ja lähdin yllättäen kaupunkiin

tänään tehdään kurkuista pikkelssiä, kaksin,

minä ja hän; lomaileva Herra Kravaatti

hän puhuu paljon asioista, joita olen aiemmin tyytynyt vain arvailemaan

hän puhuu aivoistaan, käyttäytymisestään ja menneisyydestä

kaiken syistä ja syiden seurauksista

minä liikutun, mutta syytän siitä sipuleita

nyt ulkona paistaa aurinko, mutta minun varpaani ovat jäässä

"You're mad, bonkers ... but I'll tell you a secret: All the best people are."

kahdeneuronkahvia kolmatta kertaa ja

vastakkaisessa pöydässä puhelias vanhus
hän valistaa nuorempaa miestä muuntajista
miehellä on kiire, mutta hän kuuntelee ystävällisesti
minä olen täällä, yhä, ja pidän siitä, tästä
ikkunoista ihmisiä ja sadepilviä ja suljettu terassi
mies lähti eikä vanhuksella ole enää seuraa
kaijuttimista kaikuu levotonta musiikkia
viereisen pöydän tytöt (oikeastaan naiset) keskustelevat ateneumista
oikeallani on tyhjää
tai ei enää, nyt sinne saapui hauska liila takki

pihalla nainen katselee kiikareilla kamppiin päin
mietin mitä hän mahtaa nähdä, etsiä. tai löytää.

"voitko kattoa mun tavaroita sen aikaa kun mä käyn tossa röökillä, kiitos"
hymy, tottakai

kipurajan takana, ennen kaikkea

kahvitellaanhan huomenna, keskipäivällä, jos herään ajoissa?
yhdessä muiden kanssa, mutta yksin keskellä kaikkea
siellä, missä seinällä on tauluja
ja tällä kertaa tauluissa on pyöriä
kaiuttimista kuuluu erilaista, mukavaa musiikkia
ja kello kuudelta minun kuuluisi kadota
siellä minä istun, suuren ikkunan edessä
mutta piilossa kirjan, lehden tai tietokoneen takana
jossain siinä välissä on kuppi kahvia
ja vesilasi
ympärillä vieraita kieliä, aikuisia, ja elämää
tunnelma on kiehtova
ehkä sinäkin eksyt sinne vielä joskus
sillä hänkin löysi kerran perille sinne, luokseni
mutta vain sen yhden kerran

aurinko raapii ihoa samalla, kun kirsikankivet kolisevat kurkusta alas

sulanutta suklaata jäljellä enää kolme palaa

keittäkää joku kahvia

sama vanha saamattomuuden kierre

ei pysty keskittymään, kaikki jää kesken, ihan kaikki
minä yritän, edes yrittää (koska pakotetaan)

suoniin pumpataan sivustaseuraajien sääliä, toruja ja neuvoja,

sillä suljen korvani ja silmäni maailmalta

huomenna alkaa ei mikään,

ja minua pelottaa se

enjoy the small things in your life

- big ones never last

pettymyksen aalto
se alkaa ikävinä pyörteinä vatsasta
ja liikkuu nopeasti kohti varpaita ja päätä
hetken päästä koko ruumis tärisee sen voimasta
päänsisällä pyörivät pettymysajatukset saavat silmät kastumaan
eikä vaan se, että on itse niin äpojtnbiurtsdghlaerpöekfgisjehgjikgdd
vaan se, että tietää muidenkin pettyvän
pian on tiedossa jo useaan kertaan kuultua torumista ja säälikatseita

"ei mulla oo epäilystäkään ettetkö sä pystyis siihen"

 olisi vaan kannattanut epäillä

sitten mennään seisomaan ulos sateeseen

ja annetaan kyyneleiden kasvoilla sekoittua sadepisaroihin

(ettei kukaan huomaisi kuinka paljon on itketty)

sillä parhaiten kaikesta osaan paeta

juostaan pois niin nopeasti, että tunnetaan tuulen repivän hiuksia. ei pelätä pettymistä eikä huolehdita huomisesta tai mistään. huudellaan sadepilville, että tulkaa tänne ja nauretaan myrskyssä vaikka vieressä toinen tärisee ja pelkää kuolevansa. ei välitetä siitä mitä äidinkielenopettajat sanoisivat, sillä taivas on täynnä salamia. syödään raparperipiirakkaa aamupalaksi maidon kanssa ja piiloudutaan peiton alle päivärytmiltä. voi kunpa vain voisin paeta huomistakin.