seuraneidistä
iltahämärässä seuraneiti käveli paljain varpain, tuhkapilvien saattelemana aina kotikadulle asti. pikkukivet pistelivät kipeästi jalkapohjia, kun puhuttiin elämän kauneudesta. nyt pimeys kietoutuu seuraneidin ympärille, kolea yöilma yltää pian selkäytimeen. olisi aika ottaa viimeinkin se askel ja hypätä tuntemattomaan, astua alas maailman laidalta. tämän tiedostaen seuraneiti istuu paikallaan pimeydessä maalaten kynsiään taas haaleilla, mitäänsanomattomilla sävyillä. mihin katosivat ne kirkkaat, tämä ei ollut kysymys. enemmän kuin mitään muuta se tahtoisi huutaa, mutta ei seuraneiti uskalla noudattaa tahtoaan. mikä sen tahto loppujenlopuksi edes on. seuraneiti, se syö vesimeloneistakin siemenet, sillä se syljeskelee vain polttaessaan tupakkaa. sen nimi on seuraneiti, vaikka yksinhän se aina on, sillä ei se tahdo ketään. ristiriidan huomatessaan se sulkee silmänsä ja vaipuu takaisin ajatuksiinsa, sen pään sisäiseen pumpulimaailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
say love, say hate, say hi