porkkanoita palmikoituna hiuksiin ettei kukaan huomaisi veristä päänahkaa. jääpuikkoja lasissa sulamassa, ei kuitenkaan sellaisia joita poimittiin lapsena räystään reunasta talvisin. vaaleanpunaisten kaihtimien välistä ei aina erota sataako ulkona oikeasti vai ei ja heikoimpina hetkinä erehtyy luulemaan kellon tikitystä sadepisaroiksi ikkunalaudalla. tänään siniseen ei ehkä kuolekkaan mutta yksinäisyyteen varmaankin. hassua, sillä ennen sillä ei ollut mitään merkitystä.
tulisin kylään, jos voisin
VastaaPoista